Matka pakanarannikolle, osa 2.

Perjantai-aamun koittaessa retkikunta pakkasi liikkuvan tutkimuslaitoksensa, ja matka kohti Adelaide-heimon kylää saattoi alkaa. Pelätystä keripukista tai muista vitamiininpuutostiloista ei ollut tietoakaan. Aurinko helli joukkoamme, ja mieliala oli muutenkin varsin leppoisa. Matkan varrella pidettiin pieniä taukoja, jotka vietettiin mm. taukopaikalla silmittömästi nahkapalloa potkien. Noin kolmen-neljän tunnin taipaleen jälkeen alkoi kylä jo siintää silmissämme. Mitä lähemmäs kylää pääsimme, sitä jyrkemmäksi kylään johtava alamäki muuttui. Joukkomme mielessä häivähti jo pieni pelko siitä, josko alamäki ei koskaan loppusikaan ja päätyisimme suoraan hornan syövereihin. Pelko oli kuitenkin turha, sillä tohtori TomTomin käyttöömme antama navigointilaite toimi kuin unelma, ja jopa etsi meille mainion leiriytymispaikan. Perustimme leirimme hieman kylän keskustana toimivasta majakeskittymästä pohjoiseen, paikkaan jossa leiriytyi monia muitakin, mm. lähetystyöntekijöitä, metsästäjiä ja tohtoreita. Tai näitä heidän ainakin oletimme olevan.

Leirissä tutustuimme eriskummaliseen ja nuoreen saksalaispariskuntaan, joka oli matkustanut tänne maailman ääriin kahden kuukauden lomalle. Pariskunta oli päättänyt lomansa ajaksi ostaa auton, 12.000 dollaria maksaneen Land Roverin. Lisäksi pariskunta oli asennuttanut kärryyn n. kahdella tuhannella lisävarusteita. Kuitenkin oli niin, että pariskunnan "mies" oli saanut houkuttelevan työtarjouksen kotimaastaan, jonne piti nyt päästä mitä pikimmiten. Lentoliput oli varattu kolmen päivän päähän, ja autosta piti luonnollisesti päästä eroon. Pariskunnan kauppataidot olivatkin mitä etevimmät : autoa tuli katsomaan yksikätinen (kyllä) mies, (yllään Slayerin paita ja kädessään olut - vaimollaan silmässä mustelma), jolle pariskunta ykskantaan totesi, että haluavat autosta 10 tuhatta dollaria, heti perään lisäten, että "meillä on kyllä kamala kiire myydä tämä, koska lähdemme kolmen päivän päästä takaisin saksaan", paljastaen näin siis korttinsa jo ennen kun mahdollinen ostaja on edes ehtinyt sanoa omaa hintaansa. Tähän yksikätinen totesi, että maksan käteisellä siitä kuusi tonnia, ottakaa tai jättäkää. Ja pariskuntahan otti. Alkuilta jatkui ryhmämme osalta jalkapalloa epäjärjestelmällisesti potkiessa ja italialaisen don Unon lahjoittamilla pelikorteilla pelatessa.

Herra Koivumäki noutamassa kadottamaamme palloa läheisestä joesta.


Retkikuntamme ei malttanut pysyä aloillaan valokuvaa otettaessa.

Moisesta typeryydestä tarpeeksi saaneena retkikunnan jäsenet päättivät lähteä tutkimaan kylää ja sen monia juottoluolia. Luolien kirjo olikin valtava, eräässä ihmiset esittivät eräänlaisia esisoitettuja lauluesityksiä toisilleen, kukin vuorollaan laulujen sanoja kummallisesta valolaatikosta lukien. Joukkoon oli eksynyt myös yksi mystisyyttä huokuva, ilmeisesti poppamiehen jaloja taitoja päivittäin käyttävä herra. Hänen silmänsä olivat laajenneet päivällislautasen kokoisiksi, kun hän kovaan ääneen päätti keskellä luolaa seisten julistaa hyvin synkän tiedonannon kaikille luolassa läsnäolijoille - ja ilmoitti heidän kaikkien olevan erittäin, erittäin perseestä.

Kylän kartoitus jatkui, retkikunnan nauttiessa paikallisten vieraanvaraisuudesta ja mitä kummallisimmista virkistävista ja ei-niin-virkistävistä juomista. Suureksi hämmästyksekseen seurue huomasi että mitä ilmeisimmin ystävämme, jahtimestari Jägermaister on matkoillaan ennättänyt tähän syrjäisään kylään ennen meitä ja jättänyt useita pulloja maittavaa rohdosvalmistetta kylän asukkaiden terveyden takaamiseksi. Saimmekin maistaa rohdosta useammassakin eri luolassa. Jostain syystä kantajamme Taylor koki olonsa rohdoksien jälkeen lopen voipuneeksi, ja lopulta päätimme siirtää lääkityt kehomme takaisin liikkuvan tutkimuslaitoksen uumeniin. Tarina ei kerro kuinka retkikuntamme päätyi takaisin leiriinsä,
mutta dokumentoin tähän loppuun päivän aikana syntyneen, retkikuntaamme alati riemastuttaneen ja tanssittaneen värssyn jonka sävel noudatti ehkä aavistuksen verran irlantilaisia kansalauluperinteitä.

"O Adelaide, O Adelaide, O ade-ade-Adelaide!"

Auvoisan Elämän kesä/talvinovelli alkaa : Matka pakanarannikolle, osa 1.

Oli torstai, läntisen sivistysmaailman kalenterin 20. marraskuuta vuonna 2008. Retkikuntamme oli valmistautunut mentaalitasolla jo viikkoja tähän pelottomaan taipaleeseen sivistyksen ulkopuolelle. Lähdön hetki oli lähestymässä, kun odotin pakanatutkija Koivumäkeä saapuvaksi hakemaan minut, alkuasukas-teknikko Järvisen, majataloni edustalta. Sää oli muuttumassa myrskyisäksi satamakaupungissamme Melbournessa, eikä aikaa siis ollut hukattavaksi. Pian herra Koivumäki saapuikin, ja pääsimme jatkamaan matkaa seuraavalle pysäkillemme, argeologi / kantaja sir Ben Taylorin asuttaman talon edustalle. Argeologin talolla oli retkikuntamme innostus silminnähden havaittavissa. Pääsisimmehän pian tutkimaan syrjäseutuja, joissa ei mitä todennäköisimmin ollut yksikään länsimaalainen jalallaan astellut. Mitä oli odotettavissa? Julmia ihmissyöjäheimoja patoineen ja rumpuineen? Liskoja? Kenties jopa hirveitä petoja syömässä eukalyptuksen lehtiä puissa? Syystäkin, argeologi Taylor kävi vielä ennen saattueemme lopullista lähtöä tapaamassa äitiään, saattoihan olla että emme enää koskaan palaisi sivistyksen kehtoon elävänä.


Matka-arkusta löytynyt valokuva retkikunnasta.

Lähystyneen myrskyrintaman vuoksi muutimme alkuperäistä reittisuunnitelmaa meille edullisemmaksi, yrittäisimmekin ensin mennä tutkimaan kaukauisen Adelaide-nimisen heimon asuttamaa kylää. Matka oli kuitenkin pitkä, ja jouduimme leiriytymään vaaralliselle tienoolle n.5-6 tunnin taivalluksen jälkeen. Tienoo tunnettiin alkuasukkaiden keskuudessa nimellä Bordertown, ja se sijaitsi kutakuinkin kahden heimon, Victorialaisten ja South Australialaisten rajavyöhykkeellä. Leiriydyttyämme aloitimme varovaisen tunnustelun seutua kohtaan. Pian löysimmekin itsemme keskeltä erään uus-seelantilaisen heimon eräänlaista uhrijuhlaa, jota he kutsuivat heimokielellään "game of pool":iksi. Tässä juhlassa primitiiviset miehet tökkivät puisilla kepeillä pyöreäksi hiottuja luunpaloja vihreällä pöydällä eräänlaisiin luojaties minkä nisäkkään nahasta valmistettuihin taskuihin ja joivat jotain kullanruskeaa uutetta. Mikäli ymmärsimme oikein, olivat riittiin osallistuneet miehet heimon teurastajia, teurastaen siis enimmäkseen lampaita. Heimolaiset vaikuttivat epäilyttävän vieraanvaraisilta, ollakseen tietenkin viheliäisiä pakanoita. Miehet jopa esittivät meille kutsun tulla syömään heidän luolaansa pääteurastajan valmistamaa lammasmuhennosta. Päätimme suostua, sillä nälkä todella riivasti retkikuntaamme, ja havaitsimme tämän olevan oiva mahdollisuus tutustua heimon rituaaleihin ja toimintapoihin. Pian luolaan saavuttuamme miehet alkoivatkin hääräämään alkeellisten kattiloidensa ääressä, retkikuntamme tehtäväksi jäädessä lähinnä maistella paikallista olutta sekä saksalaisen riistaneuvoksen, Herr Jägermaisterin mukaamme antamaa rohdosvalmistetta. Pian uus-seelantilaisheimon rivit lisääntyivät, ja jäimme pahasti alakynteen paikallisten tarjotessa mitä kummallisempia uutteita ja seerumeita. Jossain vaiheessa heimon uutteet saivat minut niin pauloihinsa, että koin ainoaksi mahdollisuudekseni paeta takaisin vankkureillemme. Helpotuksekseni huomasin viimein aamun valjenneen, ja totesin myös herrojen Koivumäki ja Taylor onnistuneen saapua yöksi leiriimme. Aamulla keskustellessamme asiasta, tulimme johtopäätökseen että heimo ei koskaan saanut aloittamaansa lammaspataa valmiiksi. Kylmä hiki nousi kasvoillemme kun tajusimme että ruuan valmistamattomuuten saattoi olla syynä vain yksi puuttuva ainesosa : retkikuntamme jäsenet. Jatkoimme matkaa heti leirin purettuamme. Tapahtuneen jälkeen ei enää kukaan halunnut nauraa.

Homeless World Cup 2008 - loppuraportti

Ciao.

Kodittomien jalkapallon maailmanmestaruus - turnaus saatiin sunnuntaina päätökseen. Ihan kaikkia Suomen pelejä en ehtinyt nähdä, mutta hyvä maku jäi kuitenkin. Suomen loppusijoitus oli lopulta 32., mutta hävettävää ei kyllä jäänyt. Joukkue pystyi parhaimmillaan laittamaan ns. suurmaatkin lujille, ja yritys oli joka pelissä kova. Erityishatunnoston ansaitsee joukkueen ainut naispelaaja, Anne, joka oli yksi joukkueen tukipilareista eikä antanut fyysisyydessä tai taidossa tippaakaan tasoitusta. Turnauksen taso oli todellakin yllättävän kova, ja varsinkin joukkueet kuten Englanti, Venäjä, Brasilia, Italia ja Puola esittivät erittäin hyvää katufutista.

Voiton vei lopulta sangen yllättäen Afganistan, kukistaen finaalissa Venäjän 5-4. Tämä on nyt ehkä vähän maailmanparannus-jargonia, mutta todellisia voittajia oli silti paljon enemmän. Suomen joukkueen kanssa useana päivänä rupateltuamme vakuutuimme siitä, että kaverit on todellakin päässyt henkilökohtasesta suostaan ylös, ja jalkapallo (tai joukkueurheilu yleensäkin) on oiva apu raiteille palaamiseen. Kuten joku heistä sanoi, on helvetin hienoa, että kun tuntuu että seinät alkaa kaatua päälle ja aikaisemmin ainoa pakokeino oli päihteet, voi nyt soittaa samassa jamassa olleelle kaverille ja lähteä vaikka potkimaan palloa. Tätä kutsutaan kai vertaistueksi. Tapahtuma ja sitä edeltänyt kolmen vuoden harjoitusjakso auttaa varmasti jannuja jatkossakin ottamaan elämässään oikeanlaisia haasteita vastaan ja ylittämään itsensä. Toivon vilpittömästi kaikkea hyvää koko joukkueelle jatkossa, niin pelikentillä kuin niiden ulkopuolella.


Suomi vs. Norja

Valokuvia

No terve.

Olen nyt pystyttänyt valokuva-gallerian, osoite on : http://www.flickr.com/photos/jarvisenmikko

Road trip - saaga on vielä työn alla.

Homeless World Cup 2008 - 56 nations, one goal

Sillä aikaa kun te pikku nilviäiset odottelette raporttia viime viikon ristiretkeltämme syvän etelän syrjäisille rannikkoseuduille, aion raportoida hieman täällä Melbournessa järjestettävästä kuudennesta vuotuisesta Kodittomien jalkapallon Maailmanmestaruus-turnauksesta.

Turnaukseen osallistuu kodittomista ja muuten vaan syrjäytyneistä koottuja maajoukkueita kaikkiaan siis 56 eri maasta. Mukana on myös armas synnyinmaamme Suomi, jota tosin suurempi menestys on jokseenkin karttanut aiemmissa turnauksissa ( sijoitus viime vuonna 28. ja toissa vuonna 18.). Hallitseva mestari on jokseenkin yllättäen Skotlanti. Pelit pelataan katufutis-säännöillä : 3 pelaajaa plus molari, kaksi kertaa 7 minsan erät, ns. "lentävät vaihdot" ja nippu eri sääntöjä liittyen mm. pelaajien sijoittumiseen kenttäpuoliskojen välillä. Ottakaa selvää linkin kautta mikäli kiinnostaa niin paljon.

Suomen joukkue on koottu Helsingin Diagonissalaitoksen kodittomille ja huumausaine-riippuvaisille tarkoitetun jalkapallo-projektin osallistujista, ja jengi on ilmeisesti ollut kasassa vuodesta 2005 asti. Joukkueen tukijoina toimivat Suomen jalkapalloliitto, Opetusministeriö, Diagonissalaitos, Saunalahti ja Helsinki Human Rights. Suomen valmentajana toimii yllättävän nimekäs kaveri, mm. USAn olympiajoukkuetta ja MyPaa aikoinaan valmentanut Timo Liekoski.

Turnausksen avauspäivänä keskustassa oli jonkin sortin paraati, jonka tietenkin tarkoituksella missasin, koska se oli kumminkin tylsä. Avausmatsissa Federation Squaren pää-areenalla kohtasivat isäntämaa Australia ja Itävalta. Katsojia oli melko mukavasti, mutta paikallisten harmiksi isännät otti Itävaltalaisilta kuokkaan 3-0. Suomen ensimmäin mittelö oli Jari Porttilan pyhästi vihaamaa Norjaa vastaan. Finskit aloittivat matsin väkevästi, siirtyen ensimmäisellä puoliajalla jo 3-0 johtoon. Loppua kohden norskit laittoivat kuitenkin härmäläiset ahtaalle, ja lopulta varsinaisen peliajan päätyttyä tasalukemiin 5-5 mentiin rangaistuskuljetuskilpailuun, jossa Suomen Carl Enkenberg suorastaan tylytti norjalaisten maalivahtia täräyttämällä melko kaukaa tarkan vedon vasempaan ylänurkkaan. Kun vielä Suomen molari/kapteeni Jari Aberg nollasi norjalaisten vetäjän yrityksen oivalla vastaantulollaan, oli homma selvä.

Suomi siis avasi turnauksen melko hyvällä esityksellä, joten huomenna on hyvä jatkaa ensin Nigeriaa vastaan 2. kentällä joen varressa ja myöhemmin iltapäivällä pääareenalla Intiaa vastaan. Juteltiin Suomen joukkueen kanssa matsin jälkeen vähän aikaa, ja porukka oli hyvällä meiningillä liikkeellä. Aitoa innostusta oli aistittavissa, ja sovittiin että mennään kannattaan maajoukkuetta tuleviinkin koitoksiin. Pelaajat vaikuttivat olevan kovasti mielissään että paikalla oli maamiehiä kannattamassa.

Turnaus kestää koko viikon, joten lisää raporttia on luultavasti tuloillaan. Täältä tähän.

Epiphone G-400 (Cherry red)

Väinämöinen teki sen hauen leukaluusta, minä säästin vaivaa ja hain sen rahalla musiikkiliikkeestä. Vielä yksi kappale line6:sen PocketPODeja talouteen, ja taas saa sielu ravintoa.

Osa 1. ja 2.

Aloitetaan elokuva-tyylisellä katsauksella menneeseen.

"Se kaikki alkoi Valkeakosken linja-autoasemalta maanantai-aamuna 6.10 kello 3.40. Noin 33 tuntia myöhemmin operaatio "Monkey transport" oli saatettu loppuun. On yllättävän vaikeaa siirtää suomalaista ihmistä jonka sukunimessä on "ä" mantereelta toiselle. Joskus siinä saattaa käydä niinkin, että lentokoneellinen ihmisiä odottaa tunnin verran tätä suomalaista, jonka passia ja/tai lentolippua ei saada oikeassa muodossa kirjattua systeemiin - "yes, he has a visa, his ticket and passport are valid, but I just can´t check him in". Sama skandaalin käryinen episodi toistui myös Hong Kongissa, sillä erotuksella että odotusaika oli lyhyempi. Noh, "se päivä oli iloinen...vaan nyt se on jo eilinen". Väliaikaismajoitus V&K:n luona on yhden nukutun yön perusteella parempi kun ikinä osasin odottaa. Myös talon toinen pariskunta B&V tuntuu varsin mukiinmeneviltä (enkä viittaa tällä alkoholismiin.) Sänky on mainio, aamukahvi ei ollut sen huonompaa kun kotonakaan, sijainti on ensituntumalta ok ja yleistunnelma on kaikenkaikkiaan letkeä (ei "hippi"-letkeä, vaan ennemminkin "sitcom"-letkeä). Heilahdin aamupäivällä tutkimaan ympäristöä. Hajahuomioita tallentui useita kymmeniä, mutta tässä muutama: -linnut laulavat täällä todella oudosti ja kovaa -joka toisella on koira -missä tahansa asioit, sinulta kysytään "how are you doing?" -suojatiellä ei täällä ole seepraraitoja -ulkona on vielä yllättävän viileä, mutta loppuviikosta on tulossa helteet -ei jetlagia -jostain autohifiliikkeestä kantautui ulos Nylon Beatin "Rakastuin mä luuseriin" englanniksi coveroituna, mutta alkuperäisillä taustoilla (tai ehkä se oli sittenkin vaan jetlagia?) -hölmöjen suomalaisten sanontojen kuten "heitä homo voltti" opettaminen ulkomaalaisille on kuin valokuvat vauvoista aurinkolasit päässä tai kakku naamassa : vitsi ei vaan koskaan vanhene."


Keihäsmatkalainen

Tuommosia aatoksia blogistilla oli 8.10. Paljon on vettä kuitenkin ehtinyt virrata sekä Yarra- että Maribyrnong- joissa tuon jälkeen, joten päivitellään tilannetta lisää jotta päästään nykyhetkeen:

Viiteen ensimmäiseen viikkoon on lukeutunut seuraavaa:

ensimmäiset puolisentoista viikkoa etsin päivittäin kämppää itselleni, jossain määrin
stressaavaa hommaa, mutta tuli ainakin eri alueet keskustan liepeillä (5-10km säteellä) jossain määrin tutuksi. Sainkin sitten lopulta huoneen itselleni saksalaisen Leon kämppiksenä, Kensingtonin huudeilta. Asunto on mainio, tai no, sänkynä on toistaseksi pelkkä patja, mutta ei sovi valittaa. Iso olohuone, parveke josta näkee suoraan Flamingtonin laukkaradan, keittiö ja
suihku. Riittää mulle. Juna-asemiakin on kolme kävelymatkan sisällä, joten liikkuminen on oikein, noh, auvoista.

Samana päivänä kun muutin asuntooni, sain myös töitä. V sai meikäläisen puhuttua samaan paikkaan missä oli itsekin. Pääsyvaatimukset olivat huikeat : "osaatko käyttää rälläkkää?". Olinkin sitten seuraavat 2 viikkoa "melko" työllistettynä Newportin varavoimalaitoksen
huoltoprojektissa. Tehtiin 12 tuntista päivää, ja 14 päivän aikana meillä oli kaksi vapaapäivää. Liksa oli täysin suhteetonta (hyvällä tavalla) tehtyyn työhön nähden. Parhaimpina hetkinä istuttiin V:n kanssa raaputtamassa metallipintoja lastoilla - insinööriliitolle terveisiä!

Viimeiset pari viikkoa olenkin sitten viettänyt laiskanpulskeaa kesälomaani. Päivät kuluu mainiosti tehden pisto-hyökkäyksiä eri puolelle "Mellunmäkeä", kuten tykkään kaupunkia hyvin leikkisästi kutsua. Olin myös laukkakisoissa Leon eli tästä lähtien "Leksan" kavereiden kanssa.
Tuohta tuli niin helvetisti vedonlyönnistä, etten edes viitsi mainita summia. Puhutaan kuitenkin ainakin neljästäkymmenestä dollarista (mainitsin näköjään kuitenkin).
Naisväki oli sonnustautunut niin kauhian somasti tapahtumaan. Veikkaan että herrat Cucci, Dior ja moni muu teki kisaviikolla hyvää tiliä myymällä desing-kolttuja naisille. Itsekin toki sain aitoon aseveli-tyyliin Leksalta puvuntakkia ja kauluspaitaa lainaan, jotten näyttäisi ihan maalaisserkulta. Näytin kyllä varmaan silti.

Tasan viikon päästä on tarkoitus lähteä V:n kanssa hieman kapteeni Cookin hengessä tutkimaan minkälaista elämää täällä pakanoiden kansoittamassa Victorian osavaltiossa ja eritoten "Great ocean road"-nimellä tunnetun maantien läheisyydessä harjoitetaan. Tutkimusmatkan on määrä kestää yli viikon. Ehkä saamme viimeinkin kylvettyä sivistyksen siemenen tänne perimmäiseen erämaahan. Kauan eläköön Urho Kaleva Kekkonen! Kauan eläköön Lalli Talonpoika! Suomalaiset tulevat!



Hänhän on papukaija!


Mellunmäki by night.


St.Kilda ja mr.V.