Leirissä tutustuimme eriskummaliseen ja nuoreen saksalaispariskuntaan, joka oli matkustanut tänne maailman ääriin kahden kuukauden lomalle. Pariskunta oli päättänyt lomansa ajaksi ostaa auton, 12.000 dollaria maksaneen Land Roverin. Lisäksi pariskunta oli asennuttanut kärryyn n. kahdella tuhannella lisävarusteita. Kuitenkin oli niin, että pariskunnan "mies" oli saanut houkuttelevan työtarjouksen kotimaastaan, jonne piti nyt päästä mitä pikimmiten. Lentoliput oli varattu kolmen päivän päähän, ja autosta piti luonnollisesti päästä eroon. Pariskunnan kauppataidot olivatkin mitä etevimmät : autoa tuli katsomaan yksikätinen (kyllä) mies, (yllään Slayerin paita ja kädessään olut - vaimollaan silmässä mustelma), jolle pariskunta ykskantaan totesi, että haluavat autosta 10 tuhatta dollaria, heti perään lisäten, että "meillä on kyllä kamala kiire myydä tämä, koska lähdemme kolmen päivän päästä takaisin saksaan", paljastaen näin siis korttinsa jo ennen kun mahdollinen ostaja on edes ehtinyt sanoa omaa hintaansa. Tähän yksikätinen totesi, että maksan käteisellä siitä kuusi tonnia, ottakaa tai jättäkää. Ja pariskuntahan otti. Alkuilta jatkui ryhmämme osalta jalkapalloa epäjärjestelmällisesti potkiessa ja italialaisen don Unon lahjoittamilla pelikorteilla pelatessa.
Herra Koivumäki noutamassa kadottamaamme palloa läheisestä joesta.
Retkikuntamme ei malttanut pysyä aloillaan valokuvaa otettaessa.Moisesta typeryydestä tarpeeksi saaneena retkikunnan jäsenet päättivät lähteä tutkimaan kylää ja sen monia juottoluolia. Luolien kirjo olikin valtava, eräässä ihmiset esittivät eräänlaisia esisoitettuja lauluesityksiä toisilleen, kukin vuorollaan laulujen sanoja kummallisesta valolaatikosta lukien. Joukkoon oli eksynyt myös yksi mystisyyttä huokuva, ilmeisesti poppamiehen jaloja taitoja päivittäin käyttävä herra. Hänen silmänsä olivat laajenneet päivällislautasen kokoisiksi, kun hän kovaan ääneen päätti keskellä luolaa seisten julistaa hyvin synkän tiedonannon kaikille luolassa läsnäolijoille - ja ilmoitti heidän kaikkien olevan erittäin, erittäin perseestä.
Kylän kartoitus jatkui, retkikunnan nauttiessa paikallisten vieraanvaraisuudesta ja mitä kummallisimmista virkistävista ja ei-niin-virkistävistä juomista. Suureksi hämmästyksekseen seurue huomasi että mitä ilmeisimmin ystävämme, jahtimestari Jägermaister on matkoillaan ennättänyt tähän syrjäisään kylään ennen meitä ja jättänyt useita pulloja maittavaa rohdosvalmistetta kylän asukkaiden terveyden takaamiseksi. Saimmekin maistaa rohdosta useammassakin eri luolassa. Jostain syystä kantajamme Taylor koki olonsa rohdoksien jälkeen lopen voipuneeksi, ja lopulta päätimme siirtää lääkityt kehomme takaisin liikkuvan tutkimuslaitoksen uumeniin. Tarina ei kerro kuinka retkikuntamme päätyi takaisin leiriinsä,
mutta dokumentoin tähän loppuun päivän aikana syntyneen, retkikuntaamme alati riemastuttaneen ja tanssittaneen värssyn jonka sävel noudatti ehkä aavistuksen verran irlantilaisia kansalauluperinteitä.
"O Adelaide, O Adelaide, O ade-ade-Adelaide!"
