Kodittomien jalkapallon maailmanmestaruus - turnaus saatiin sunnuntaina päätökseen. Ihan kaikkia Suomen pelejä en ehtinyt nähdä, mutta hyvä maku jäi kuitenkin. Suomen loppusijoitus oli lopulta 32., mutta hävettävää ei kyllä jäänyt. Joukkue pystyi parhaimmillaan laittamaan ns. suurmaatkin lujille, ja yritys oli joka pelissä kova. Erityishatunnoston ansaitsee joukkueen ainut naispelaaja, Anne, joka oli yksi joukkueen tukipilareista eikä antanut fyysisyydessä tai taidossa tippaakaan tasoitusta. Turnauksen taso oli todellakin yllättävän kova, ja varsinkin joukkueet kuten Englanti, Venäjä, Brasilia, Italia ja Puola esittivät erittäin hyvää katufutista.
Voiton vei lopulta sangen yllättäen Afganistan, kukistaen finaalissa Venäjän 5-4. Tämä on nyt ehkä vähän maailmanparannus-jargonia, mutta todellisia voittajia oli silti paljon enemmän. Suomen joukkueen kanssa useana päivänä rupateltuamme vakuutuimme siitä, että kaverit on todellakin päässyt henkilökohtasesta suostaan ylös, ja jalkapallo (tai joukkueurheilu yleensäkin) on oiva apu raiteille palaamiseen. Kuten joku heistä sanoi, on helvetin hienoa, että kun tuntuu että seinät alkaa kaatua päälle ja aikaisemmin ainoa pakokeino oli päihteet, voi nyt soittaa samassa jamassa olleelle kaverille ja lähteä vaikka potkimaan palloa. Tätä kutsutaan kai vertaistueksi. Tapahtuma ja sitä edeltänyt kolmen vuoden harjoitusjakso auttaa varmasti jannuja jatkossakin ottamaan elämässään oikeanlaisia haasteita vastaan ja ylittämään itsensä. Toivon vilpittömästi kaikkea hyvää koko joukkueelle jatkossa, niin pelikentillä kuin niiden ulkopuolella.
Suomi vs. Norja
1 kommentti:
Nimenomaan jalkapallo, ei mikä tahansa joukkueurheilu.. :oP
Lähetä kommentti